keskiviikko 5. lokakuuta 2011

eka kuvauspäivä pulkassa

Kuvaukset on ohi (siis ekat kahdesta), ja pakko myöntää että olihan se melkoinen rutistus!
ihania kukkia jäi kuvauksista arkea piristämään

Yksi suuri syy kuvauksiin ryhtymiseen ja suostumiseen oli se että kun itse vuosia oon noita sisustuslehtiä ahminut niin oli tosi kiinnostavaa nähdä miten nuo jutut lopulta tehdään. Ja vaikka oon tiennyt että ei ne kuvat mitään satunnaisia räpsyjä ole niin voi sitä kippojen pyörittelyn ja kynttilöiden sammuttamisten ja sytyttämisten määrää! Varmasti tokikaan kolme lastamme ei helpottanut kuvaustiimin työtä... Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä ammattilainen on ammattilainen ja entistä enemmän arvostaa kauniita ja hienoja lehtijuttuja. Aivan mahtavia tyyppejä muutenkin!
Tietäähän sen kun vie vaikka vain yhtä lasta kuvattavaksi studioon jossa valot ja taustat ovat valmiina, mikä työ siinä on, tällaista kuvausta en tosiaan ollut ikinä nähnyt.
Ja kuinka ihanalta oma kotikin näytti kun ammattilainen järjesteli tyynyt sohvalla, asetteli kauniisti kynttilät palamaan ja kaikki oli vimpanpäälle eikä kukaan ainakaan välittömästi ajanut mopoautolla sekaan ja tehnyt kuperkeikkoja tyynykasaan. Ja yleensä kynttilöitä tulee sytyteltyä enemmän lasten mentyä nukkumaan. Edes pienen hetken omakin koti oli kuin lehdestä.
Kerron sitten täällä kun on ajankohtaista rynnätä lehteä ostamaan! Vaikka ensisijaisesti täällä blogissa edelleen on tarkoitus kertoa ihan meidän arjesta ja kotoilusta... Mutta meidän elämäänhän se lehtijuttukin kuuluu, sitten kun joskus ilmestyy.

Vähän jännitin etukäteen noita stailaus asioita. Joillekkin tutuille on käynyt niin, eri lehtien ja eri toimittajien kanssa, että kodista on stailattu aivan erinäköinen kuin heidän tyylinsä. Sellaiseen en missään tapauksessa olisi edes lähtenyt mukaan. Tavalliset kotiesittelyt ei kuitenkaan lopulta aina kerro eniten ko. perheestä vaan esittelevät sisutuksia, sisustus mahdollisuuksia ja kiinnostavia tuotteita. Puhtaasti kodin esittelyt ovat kai yleensä sitten oikeasti suurta yleisöä kiinnostavista tyypeistä, taiteilijoista, julkkiksista jne.
Tähän johtopäätökseen olen ainakin itse lehtiä lukiessani tullut. Mutta meidän kohdalla homma meni kyllä tosi hienosti.
Toki kotia stailattiin ja siivottiin kevyesti, mutta ne muutamat kynttilät ja kukat oli tosiaan sellaisia että olisin voinut ne itsekkin ostaa, juuri sopivia meidän kotiin ja tyyliin. Ei tuntunut että meidän naamoilla olisi esitelty jonkun muun tyyliä ja suunnitelmaa. Meidän koti, meidän tavarat, meidän kodin tunnelma.
Joitain tavaroita järjesteltiin, mutta kuitenkin siinä määrin että lukija ymmärtää kyse olevan tunnelman luomisesta ja kauniin kuvan rakentamisesta, ei autenttista kuvaa arjesta. Tajuaahan se itsekkin kauniita sisustuskuvia lehdistä katsoessaan, että ei niillä varmasti arjessa ihan tuossa järjestyksessä tavarat ole.

Ja lapset jaksoi yllättävän hienosti! Toki kuvan ottamista odotellessa ehtivät moneen kertaan pyöriä matotta tukat pystyyn ja vaatteet ryppyyn mutta hyvin ja innokkaasti poseerasivat ja eläytyivät! Innolla odotan juuri ihania kuvia lapsista!

Olisi ollut ihan kuvailla noita kaikkia kauniita juttuja mitä täällä kotona vielä tänään on mutta ehkäpä lehteä kohtaan se ei olisi ollut kovin korrektia. Tässä kuitenkin muutamat tunnelmat.
Pipareita leivottiin

Ihania kynttilän jalkoja oli koti tulvillaan

rakas mummini alkoi viimeisinä vuosinaan yli 80 vuotiaana harrastaa nukkejen tekemistä. Hassuja söpöjä hieman naivistisia yksityiskohtia täynnä olevia kaunokaisia. Ja nyt mummin tekemä enkeliparvi lennähti sisustuslehteen. <3
 Tällasilla kuvaustunnelmilla tänä iltana.
Ihania syyspäiviä kaikille vierailijoille, muistakaas lähteä ulos ihanaan syys säähän piristymään ja nauttimaan luonnon kauneudesta!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa jännittävältä nuo lehtikuvaukset! Tuleeko joulujuttu jo tänä vuonna? Olen ymmärtänyt, että monesti kuvauksia tehdään vuosikin (tai enemmän) etukäteen. Aika usein lehtijutuissa sanotaankin, että asukkaat ovatkin jo muuttaneet muualle. Se jotenkin vähän latistaa sitä lehtijutun tunnelmaa, vaikka kauniit sisustuskuvat eivät vanhene.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoista kuulla, miten nuo jutut oikeasti tehdään ja tosissaan hauska varmasti nähdä oma koti ammattilaisen kuvauksen jälkeen! Ja tuleepahan samalla siivottua kunnolla :D Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Jännityksellä jään odottamaan ilestyvää lehteä, joten vinkkaahan sitten mikä lehti ja milloin noudettavissa lehtipisteestä ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa <3 Tuon lehden ostan heti <3 Iloista viikonloppua!
    T.Nina/www.vaahteramki.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!