torstai 20. lokakuuta 2011

loma-leppostelua



Näin se loma etenee, mukavalla meiningillä. :) Tuskin lapset pahakseen jotain etelän reissua pistäisi mutta hellyttävän innoissaan ne on kaikesta tästä tavallisesta ja edullisesta loman viettelystä. Me on tavattu ystäviä, käyty jäähallissa ilmaisella luisteluvuorolla, kirjastossa, mummolassa yökyläilemässä, kaikkea mukavaa yhdessä touhuamista rennolla tahdilla. No, Aatu pikkuisen pari viikkoa kestänyt nuha meni nyt sitten korviin ja tänään haettiin antibiotit. Kuumetta ei ollut, mutta pikku-kaveri meni ihan itku-rutuiseksi eikä tissiä meinannut millään ottaa. Se oli iso-veljellä aina merkkinä korvavaivoista aikanaan, ennen putkituksia.
Nyt kuuluu nukkuvan, toivottavasti kuuri puree nopsaan.
Pieni korva-potilas, joka on vakuuttunut että tyynyjen pinoaminen stereoiden eteen on hauska piiloleikki jossa voittaja saa rämplätä nappeja mielensä mukaan..


Lasten ollessa isovanhemmilla tiistaina tein jotain todella eksoottista: kävin yksin kaupungilla, kokonaiset 2 tuntia. Ekaa, ja varmaan vikaakin kertaa tänä vuonna. Tuli todettua että siellä ne Stockmannit ja muut oli paikoillaan, kiertelin Vaaleat huoneet, Villa Harmoniet sun muut sisustuspuodit, mutta samalla tuli todettua että ei se oo meikäläisen juttu enää, tuo kaupungilla pyöriminen. Ihan ok joskus, mutta mun paikka on kyllä jossain muualla. ja mitäpä siellä, rahatonna. ;) Nuorena tuli toki vietettyä aikaa paljon kaupoissa ja kahviloissa, jopa meidän eka yhteinen vuokra-asunto oli ydinkeskustassa. Mutta aika aikansa kutakin, nykyään mua kiinnostaa toisenlaiset jutut ja onneksi saan elää niitä juttuja tehden jotka nyt tuntuu omalta: laittaa kotia, olla lasten kanssa, pitää terveydestä ja korvien välistä huolta, nauttia elämän pienistä onnenpipanoista rentoillen.

 Kyllähän mä sentään jotain löysin. :) Ihana hiuspinnin jollaisesta olen jo pitkään haaveillut. (no, tiedän, aika säälittävä saalis 2 h shoppailulle, mutta pääasia että ite on tyytyväinen vai kuin se meni..)
nami-pinni
Ja askartelutarvikkeita ostin -50% loorasta, näistä riittää iloa pitkään lasten kanssa pimenevinä syysiltoina näpräillessä.
Aatu kiinnostui äidin ostoksista. Kuten kaikesta joka ei ole omia leluja.
Mun vanhemmilla oltiin yökyläilemässä ja sieltä raahasin taas tavaraa kotiin, vaikka mieheni ei varsinaisesti hurraa-huutoja esitä kun aina tuon äidin vinteistä kaikkea ihanaa: kippoja, kankaita, kirjoja, jo entuudestaan pursuileviin kaappeihin... Äitihän oli yli 30-vuotta perhepäivähoitojana. Juuri sellainen kutsumustyötä tekevä hoitotäti jolla oli kaikenlaisten lasten tarpeisiin välineitä. On jos minkälaisia pelejä, kirjoja, urheiluvälineitä, askartelutarvikkeita, leluja, ja kaikki hyvässä järjestyksessä laatikoissa kauniisti. Mikäs sieltä ottaessa vaihtelua lasten leikkeihin, ilmaista uutta. Äidin kanssa innostuttiin sitten möyhentämään sen askartelutarvike varastoja ja mulla lähti mopedi kevyesti keulimaan; kotiin lähti lasimaaleja, kohovärejä, nappeja, hileitä, kalvovärejä, mapeittain askartelukaavoja ja -lehtiä, vaikka mitä ihanaa!
Vaikka äiti on nyt eläkkeellä on vaikka mitä tarviketta jäljellä.. No, onneksi on lapsenlapsia ja äiti on myös ihan mielissään että mä hyödynnän hänen varastojaan. Tiedän, tää on aika luksusta. Tällaista kaikkea kannoin tänään kotiin:
Huomenna me haetaan 50 syreenin taimea, lauantaina nähdään ystäviä ja sunnuntaina saadaan kylään siskonperhe Oulusta!
Jossain välissä kai pitäisi vähän siivoilla, mulla sormet syyhyää vaan askertelemaan kaikkea ihanaa... Malttaakohan sitä mennä edes nukkumaan, jos vähän vaan noita lehtiä selaisin...

Kiitos kaikille mukavista kommenteista, hauskaa että olette löytäneet tänne!
Mukavia syyspäiviä!
Taina

1 kommentti:

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!