sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tarjouskoodi ja arvonta kauneushoitola Valkoiseen Oksaan, sekä kokemukseni kasvoakupunktiosta

                                                                                                                        *yhteistyöpostaus


Kun rakas ystäväni Jenni päätti perustaa luontaiskosmetiikkaa käyttävän
ja kokonaisvaltaisia hemmotteluhoitoja tarjoavan kauneushoitolan Tampereelle,
olin aivan innoissani!
Spa hoitoja, hierontaa, kasvoakupunktiota..
Olen tosi huono sijoittamaan itseeni,
mutta kun kyseessä on yksi parhaista ystävistä aloittamassa yrittäjänä
toki halusin testata ja kertoa kokemuksista.

kauneushoitola Tampere


Päätin kokeilla kasvoakupunktiota viiden kerran hoitosarjana.

Kasvoakupunktio toimii parhaiten juuri 5-10 kerran sarjahoitona viikon välein tehtynä.
Olen ollut aina kiinnostunut täydentävistä hoitomuodoista ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpidosta,
mielummin siis terveyden kuin sairauden hoidosta.
Apua olen saanut mm. Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, hieronnasta ja vyöhyketerapiasta.

Myös kiinalaisesta lääketieteestä olen lueskellut,
ja järkeenkäyvältä tuntui Jennin selvennys asiasta:
Kun sisäelimet, suolisto, maksa ja munuaiset on kunnossa,
keho pääsee eroon jätteistään niiden avulla, eikä niiden tarvitse poistua ihon kautta.
Ihon kautta poistuu muutenkin noin neljäsosa kehon kuona-aineista.
Iho kuuluu perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä metallielementtiin, jota keuhkot ja paksusuoli edustavat.
On melko tavallista, että ihottumataipumuksen omaavalla on myös keuhko- ja suolistovaivoja.


Kasvoakupunktiosta kerrotaan Valkoisen Oksan sivuilla seuraavaa:

Kasvoakupunktiolla on useita positiivia vaikutuksia. 
Se avaa kasvoille luonnollisen, levollisen ilmeen sekä vähentää ja estää ryppyjen muodostumista. 
Lisäksi se rentouttaa ja rauhoittaa mielen, vähentää stressiä, 
poistaa jännityksiä niskasta ja kasvoista sekä vaikuttaa koko kehoon. 
Hoito kirkastaa silmät ja vaikuttaa aivotoimintaan sekä avaa lukkiutuneita tunteita. 
Ympäristötekijät ja elintavat vaikuttavat koko kehoon
ja epätasapainot näkyvät myös kasvojen ja ihon kunnossa. 
Isoilla sisäelimillä on heijastepisteitä myös kasvoilla ja epätasapainoja korjaamalla 
voidaan parantaa terveyttä ja ulkonäköä.




Hoitokerroista otettiin myös ennen-jälkeen kuvia.
Ehkä itse huomaan parhaiten noista sen, että kasvoilla on levollisempi ilme,
olo on rentoutunut ja kulmien kurtistus vähäisempää.
Kuvissa on silmämeikkiä, mutta iho on puhdistettu.

Toki lookki on myös räjähtäneempi ja tukka hierontaöljyssä noissa jälkeen-kuvissa.

Jokainen hoitokerta sisälsi neuloituksen, jossa neuloja laitetaan kasvoihin, jalkoihin ja käsiin.
Lisäksi tehdään rentouttava kasvo- ja päähieronta meridiaanien mukaan Shidora-hierontaöljyllä.

Tuo neulojen laittaminen ei satu, mutta tuntuu kyllä.
Tuntemukset oli tosi jänniä, monen pisteen kohdalla tuntui kuin energia olisi lähtenyt virtaamaan
- se tuntui yllättävän voimakkaalta, mutta miellyttävältä.

Valkoinen Oksa
 
Neulat ovat steriilejä ja kertakäyttöisiä,
ja Jennillä on koulutus ja kokemusta niiden sopiviin sijoituspaikkoihin.
Hoito alkaa aina haastattelulla terveydentilasta sekä sen hetkisestä voinnista,
sekä omien tuntemusten kertomisesta siitä,
millaisia vaikutuksia toivoo.
Kaikki mahdolliset riskitekijät kartoitetaan jotta hoito on varmasti turvallista
ja juuri sillä hetkellä terveyttä ja hyvinvointia tukevaa.

kauneushoitola Tampere

Ensimmäisillä kerroilla nukahdin aina neulojen jälkeen hierontaan.
Tuntui, että kropasta oli kertakaikkiaan jännitykset lauenneet ja olo niin rentoutunut,
että uni vain vei voiton.

Kolmanen hoitokerran jälkeisenä aamuna lähetin Jennille viestin:
"Mihin mun silmäpussit on kadonneet?!"

Myös siskot, joita tapaan harvemmin,
huomasivat että silmäpussit ja silmänalusrypyt olivat silenneet ja posket kaventuneet,
ikäänkuin ylimääräinen nesteturvotus olisi lähtenyt kasvoista
ja kestokurtistukset hellittäneet ilmeestä.

kauneushoitola tampere


Valitettavasti sairastuin vanhoihin vaivoihin liittyen kesken viiden viikon hoitojaksoa niin,
että olin lopulta tipassa ja kipulääkkeissä hetken.
Tällä ei ollut mitään tekemistä kasvoakupunktion kanssa,
mutta harmillisesti ennen-jälkeen hoitojaksoa kuvat,
joissa eron olisi selkeästi nähnyt, jäivät saamatta.

Fiilis joka tapauksessa oli selkeästi parempi ja freesimpi,
ja iho helppohoitoisempi hoitosarjan jälkeen!

Beauty Line

Aion ehdottomasti jatkaa säännöllistä kasvoakupuntiossa käymistä.
Ehkä kuukauden - parin välein, kuten kampaajalla.
Muita säännöllisiä kauneudenhoitoon liittyviä menoja ei ole,
joten töissä käyvälle keski-ikäiselle naiselle nämä hemmottelut sallittaneen.

Toki rypyt hymyillessä on edelleen tallella,
mutta omaan silmään kasvot näyttävät akupunktion jälkeen vähemmän turvonneilta ja väsyneiltä,
ja iho tuntuu ja näyttää muidenkin silmään kirkkaammalta ja kimmoisammalta.
Silmäpussit pienentyvät merkittävästi päiviksi.
Lisäksi hoidon jälkeen on aina todella mahtava olo!

Ensimmäisten hoitojen iltana olin todella väsynyt ja menin nukkumaan paljon normaalia aiemmin,
mutta nukuin hyvin ja levollisesti,
ja heräsin virkeänä ja silmäpussittomana.

Kauneushoitola Tampere

Minä, tyttäreni ja kummityttöni olemme myös kokeilleet Jennin kasvohoitoja,
ja olen aivan rakastunut noihin tuotteisiin ja niiden huumaaviin tuoksuihin!
Kemikaalikuorman vähentäminen tuntuu oikealta,
ja nuorten neitien ensimmäiset kasvohoitokokemukset ja neuvot haluan mielummin paikasta
jossa vaalitaan luonnonmukaisin keinoin omaa ihoa ja kauneutta
rajujen puristelujen ja ihoa raapivien hoitojen sijaan.

Valkoinen Oksa

Lisäksi ihailen suuresti Jennin rohkeutta heittäytyä tekemään sitä mihin uskoo.
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen synteettisen kosmetiikan ja kemikaalien parissa työskenneltyään
hän halusi perustaa hoitolan jossa tuetaan kokonaisvaltaisesti kauneutta ja hyvinvointia
luontaiskosmetiikan, hieronnan, akupunktion ja terveyttä tukevien hoitojen ja neuvojen keinoin.

Koska lopulta, kauneus ei ole jotain joka tulee purkista tai liimataan päälle,
vaan sisältä kumpuavaa tasapainoa ja hyvinvointia
joka säteilee ihmisestä, ja saa kulmat pois kurtusta!

Kauneushoitola Tampere


Kuten kuvien kukista ehkä huomaa, napsin kuvia hoitolasta jo kesällä,
mutta jäin odottelemaan tämän postauksen julkaisemista sopivan tarjouksen ajankohtaan.

Nyt Jenni ja Valkoinen Oksa tarjoavatkin teille lukijoille mahtavan alennuskampanjan:

Ennen ystävänpäivää 14.2.2018 ostetut
kasvoakupunktio sarjakortit -40 % alennuksella
 ja lahjakortit -10 % alennuksella!
Kaikki muut varatut hoidot  -10 % alennuksella!
Muista varatessa käyttää koodia: Kotomo

Nettiajanvaraus löytyy kotisivuilta, koodi lisätiedot-kentässä riittää. 
Voit toki varata ajan myös puhelimitse / sähköpostitse / käymällä hoitolassa.
Huomaathan, että alennus koskee vain Jenni kosmetologin hoitoja. 
Sarja- ja lahjakortit tulee ostaa ennen ystävänpäivää, 
muihin varattuihin aikoihin riittää koodin kanssa tehty varaus.


Lisäksi Jenni arpoo 40 € lahjakortin hoitolaan!
Arvontaan voit osallistua valitsemalla kotisivuilta minkä hoidon valitsisit jos voittaisit, 
ja kertomalla sen kommenttikentässä. 
Jos antaisit lahjakortin lahjaksi jollekin, 
kerrothan kenelle, miksi ja mihin hoitoon!
Palvelut-alasvetovalikosta pääset tutustumaan kaikkiin vaihtoehtoihin.

Säännöt:
Arvontaan voit osallistua vastaamalla tämän postauksen kommenttikentässä yllä olevaan kysymykseen.
Arvontaan voit ostallistua 10.2.2018 klo 23:59 saakka. 
Voittaja julkaistaan täällä blogissa11.2.  
Kerrothan vastauksessasi myös sähköpostiosoitteesi tai muun yhteystiedon, 
otan voittajaan yhteyttä myös henkilökohtaisesti. 
Mikäli voittajaa ei tavoiteta 13.2. klo 22 mennessä, arvon uuden voittajan.
Arvonta suoritetaan random.org palvelun avulla, listan ensimmäinen on voittaja. 
Vain sääntöjen mukaisesti vastanneiden arvat otetaan mukaan arvontaan.
Kaikki osallistujat saavat tasapuolisesti yhden arvan,
mutta postausta / tietoa arvonnasta saa mielellään jakaa!

Valkoinen Oksa

 Paljon mielenkiintoista tietoa hoidoista sekä muuten aihealueen ympäriltä löytyy Valkoisen Oksan blogista,
käyhän ihmeessä tutustumassa!

Oma seuraava hemmotteluhoitoni onkin jo varattu Valkoiseen Oksaan 40-vuotissynttärin kunniaksi:
hieronta, kasvohoito, varpaankynsien kestolakkaus  - sekä tietysti vähän akuneuloja!

Synttärit on sitten ystävänpäivänä, eli sitä ennen teilläkin on mahdollisuus saada jopa tuo -40% alennusta!

Lämmin suositus Tampereen kauneus- ja hyvinvointipalveluista lähtee kyllä omalta osaltani Valkoiselle Oksalle
ja ihanan, sydämellisen ja taitavan Jennin hoidoille
- käyhän ihmeessä tutustumassa ja hyödynnä tarjouskampanja!
Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!


*yhteistyö: osasta hoidoista saatu alennusta, mielipiteet ovat silti omia
Terkuin Taina






26 kommenttia:

  1. En osallistu arvontaan tällä kertaa. Täytyy kyllä sanoa, että näytät levolliselta jälkeen kuvissa ja ihosi näyttää nuorentuneen vuosia. Kuulostaa hyvältä hoidolta.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsestä tuntuu ettei se ihanan levollinen olo joka hoidon jälkeen oli välittyisi kovin hyvin noista kuvista, mutta laitoin kuitenkin kuvia tänne, hyvä jos tunnelma välittyy. :)
      Ihanaa iloista alkavaa viikkoa Outille! <3

      Poista
  2. Valitsen Spa-jalkahieronnan jos voitan. Ihania hoitoja kaikki.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Kasvoakupunktion ottaisin, vaikka BeautyLine-hoitokin vaikutti hyvältä. Skupunktiossa kävin muutama vuosi sitten leukalihaksia rentouttamassa, ja hyvin toimi.

    annaeveliinanen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Valitsisin jalkahoidon ihan itselleni. Salli.moilanen 35@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kasvoakupuntion ottasin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Seija! Käythän liittämässä vielä tähän sähköpostiosoitteesi tai lähetä se vaikka minulle maililla taina.kotomo@gmail.com jos et halua tänne näkyviin. :)

      Poista
  6. Kaikki kuvailemaan hoidot kuulostavat ihanilta! Itse kuitenkin valitsisin intialaisen päähieronnan jota olen halunnut kokeilla jo, vaikka kuinka kauan. Se kuulostaa ihanan rentouttavalta. Rakastan nimittäin päähierontoja ja toivon, että kampaaja jatkaisi hierontaa paljon kauemmin XD

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Varmaan arvaatkin, että Jennin hoitola olis niiiin mun juttu <3. Muuta kuin luonnonkosmetiikkaa en ole aikoihin käyttänytkään. Ja hoidotkin on viimeaikoina olleet lähinnä intialaista päänhierontaa yms.

    Kasvoakupunktio kuulostaisi tällaiselle jäykkäniskalle täydelliseltä, mutta koska tosiaan toimii varmastikin sarjana parhaiten, ei oikein etäisyyden vuoksi ole mahdollista. Siispä valkkaisin jonkun ihanan, mulle parhaiten sopivan kasvohoidon. Ja jos voittaisin lahjakortin, niin 40 euroa passaisi täydellisesti lahjaksi ystävänpäivänä 40-vuotta täyttävälle, mun pirtsakalle punatukkaiselle kaukoystävälleni Tainalle <3. Saattaa olla sullekin tuttu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa haa, voi sinnuu höpötinttiä! Kyllä olisit ihan itse ansainnut hemmottelun jos arvontakone sut valkkaisi! <3 Ihan on sun tyylinen paikka kyllä ja varmasti tykkäisit Jennin hoidoista. :)

      Poista
  8. Onpa ihana arvonta, itseään ei voi koskaan hemmotella liikaa! Akupunktion uskon olevan todella rentouttavaa, mutta itseäni piikkikammoisena vähän jännittäisi kokeilla. Valinnanvaikeus tulee kun katsoo Valkoisen Oksan nettisivuja, sillä ihania hoitoja olisi useita. Kuumakivihieronnat ovat aivan ihania, joten päätyisin ehkä sellaiseen :) Tai sitten jalkahoitoon, sillä sille olisi tällä hetkellä tarvetta.
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hengitystä avaava ja aktivoiva kuulostaa ihan uudelta kokemukselta! Kiinnostaa myös akupunktio ja hot stone...
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihania hoitoja, kuulostivat kaikki niin hyviltä! Kauniilta näytät kuvissa ja ihosihan suorastaan hehkuu..Wau! Akupunktiota en ole koskaan kokeillut, vaikka muutaman kerran on kyllä ollut ajatuksissa:) Kaikkea hyvää ystävällesi ja onnea uudelle yritykselle! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  11. Kulmien värjäys ja muotoilu kuulostaa hyvältä :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Purentahoito, koska kärsin juuri sivuilla mainituista oireista. Tulisi ihan todella tarpeeseen.
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ottaisin joko itselleni Hot Stone -hieronnan tai poikaystävälleni urheiluhieronnan. :)
    vilmakoon@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Oih, ehdottomasti hengitysalueen avaava ja aktivoiva hieronta purentahoitoineen oli juuri nyt se tervetullut juttu! Stressi vyöryy päälle kuin yleinen syyttäjä, ja oireilu on juurikin sivuilla kuvatun mukaista... marianne.ilola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Oi että, hankala valinta! Ehkä päätyisin kuitenkin BeautyLine kasvohoitoon, niin pitkään ollut kasvohoito jo haaveissa :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Jalkahoito! Tarvisisin niin kipeästi! :) optimismia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Hotstone hieronta. anusalmen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Atelier des delices kasvohoito olisi varmasti nautinnollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arja! Liitäthän vielä yhteystietosi, (sähköposti) tai lähetä ne minulle yv:nä mikäli et halua niiden näkyvän täällä 😊

      Poista
  19. Monia hoitomuotoja olen jo kokeillutkin mutta kasvoakupunktio on vielä kokematta, joten sen lajoittaisin itselleni!
    mialip@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kasvoakupunktio kuulostaa ihanalta. sigriina@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Hot Stone-hieronta olisi niin ihana kokemus! :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kasvoakupunktio, ihan itse menisin. Stressin poisto tulisi opiskelevalle perheen äidille tarpeeseen. :) ja olisi mahtava kokea tuo. tanjakartastenpaa@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!